Meistä
Kiiminkien Yhteismetsä on perustettu vuonna 2014 yhteistyössä paikallisen metsänhoitoyhdistyksen ja Suomen Metsäkeskuksen kanssa. Yhteismetsän osakkaisiin kuuluvat Oulun kaupunki sekä yksityisiä metsänomistajia.
Yhteismetsän omistuspohjasta yli 50 % on yksityisillä metsänomistajilla. Metsätilat sijaitsevat pääosin Oulun Kiimingissä, mutta myös Pudasjärveltä löytyy kahdesta paikasta metsäpinta-alaa.
Toimintamme keskiössä ovat kestävä metsätalous sekä ympäristösertifikaattien arvot ja säännökset, joihin olemme yhteistyökumppaniemme kanssa sitoutuneet. Näiden puitteissa luomme osakkaillemme pitkäjänteistä ja jatkuvaa tuottoa sekä arvonnousua.


Kiiminkien Yhteismetsällä on metsäpinta-alaa tällä hetkellä runsaat 900 hehtaaria. Metsäpinta-ala on noussut perustamisen jälkeen metsätilan ostamisen myötä. Lisäksi vuonna 2023 Yhteismetsä teki silloisen ELY-keskuksen kanssa tilavaihdon, jossa Yhteismetsä vaihtoi haastavasti metsätaloudessa käytettäviä, mutta luontoarvoiltaan tärkeitä palstojaan Kiimingistä paremmin saavutettavaan metsätilaan Pudasjärveltä. Tilavaihdoksen pinta-ala oli noin 100 hehtaaria.
Perustamisen jälkeen Yhteismetsään ei ole liittynyt uusia osakkaita, mutta olemme avoimia uusille osakkaille sekä valmiita ostamaan metsätiloja, mikäli sopiva tila tulee tarjolle. Mikäli haluat liittää metsätilasi Kiiminkien Yhteismetsään tai myydä metsätilasi yhteismetsälle niin ota yhteyttä sähköpostitse kiiminkienyhteismetsa @ gmail.com
